Leena Hietaniemi

 

 

Helsingissä melkein joka toisessa asuntokunnassa asuu vain yksi henkilö. Vielä vuonna 1995 ja vuosituhannen vaihtuessa osuus oli ollut 47 prosenttia. Muihin pääkaupunkiseudun kaupunkeihin ja koko maahan verrattuna osuus on huomattavasti korkeampi. Koko maassa yksinasuvien osuus asuntokunnista oli kaksikymmentä vuotta sitten 35 prosenttia ja vuonna 2012 se oli 41 prosenttia. Pääkaupunkiseudulla alhaisin osuus on ollut Kauniaisissa, jossa se oli 31 prosenttia vuonna 2012. Espoossa se oli 36 prosenttia ja Vantaalla 38 prosenttia. Muissa pääkaupunkiseudun kaupungeissa paitsi Helsingissä osuus oli kasvanut viisi prosenttiyksikköä vuoteen 1995 verrattuna. Sen sijaan Helsingissä lisäystä oli vain kaksi prosenttiyksikköä eli perinteisesti Helsingissä yksinasuvien osuus kaikista asuntokunnista on ollut suuri.

 

Kuvio 1. Yksinasuvien osuus asuntokunnista pääkaupunkiseudulla ja koko maassa, %, vuosina 1995, 2000, 2001–2012

Lähde: Tilastokeskus, väestö- ja tulonjakotilasto.

Helsingissä oli vuonna 1995 yhteensä 123 000 yksinasuvien asuntokuntaa ja vuonna 2012 niitä  oli 151 800. Espoossa lukumäärä oli 40 000, Vantaalla 35 800 ja Kauniaisissa 1 100 vuonna 2012. Tuolloin koko maassa oli 1,1 miljoonaa yhden henkilön asuntokuntaa.

Ikäryhmittäin tarkastellen yksinasuvien osuuksista on mahdollisuus saadaan tarkempi kuva, joten tässä tarkastelussa yhden henkilön asuntokunnat on jaoteltu viiteen eri ikäryhmään: alle 25-vuotiaat, 25–34-vuotiaat, 35–64-vuotiaat ja yli 65-vuotiaat sekä sitä vanhemmat.

 

Kuvio 2. Yksinasuvat ikäryhmittäin pääkaupunkiseudulla ja koko maassa vuosina 1995, 2000, 2005, 2012

Lähde: Tilastokeskus, väestö- ja tulonjakotilasto.

Nuoret yksinasujat – osuudet  kaupungeissa lähes yhtä suuret

Koko maassa kymmenesosassa yhden henkilön asuntokunnista asui alle 25-vuotias nuori vuonna 2012. Osuus on säilynyt melko vakaana, tosin kaksikymmentä vuotta sitten se oli 8 prosenttia. Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla kaikista yhden hengen asuntokunnista 9 prosentissa asui alle 25-vuotias. Kauniaisissa osuus on vaihdellut ollen 6 prosenttia vuonna 2012. Siellä kyseisten asuntokuntien määrä on ollut noin 60. Helsingissä yksin asui 13 800 alle 25-vuotiasta. Espoossa heitä oli 3 600 ja Vantaalla 3 000 vuonna 2012.

 

Kuvio 3. Alle 25-vuotiaiden yksinasujien osuus yhden henkilön asuntokunnista pääkaupunkiseudulla ja koko maassa, %, vuosina 1995, 2000, 2001–2012

Lähde: Tilastokeskus, väestö- ja tulonjakotilasto.

Työ- ja keski-ikäiset yhden henkilön asuntokunnat – työikäisten osuus laskussa

Helsingissä joka viides yhden hengen asuntokunnan asukas on 25-34-vuotias. Osuus on säilynyt melko tasaisena jo vuodesta 1995 lähtien vuoteen 2012 asti. Espoossa ja Vantaalla osuudet ovat olleet hieman pienemmät. Tosin vuonna 1995 ne olivat kummassakin Helsinkiä korkeammat. Vuosituhannen vaihtuessa osuudet olivat lähes yhtä suuret. Kauniaisissa 25–34-vuotiaiden yksinasujien osuus yhden henkilön asuntokunnista on noin kymmenesosa. Vuonna 1995 se oli 17 prosenttia, joka oli enemmän kuin koko maassa. Sen jälkeen osuus onkin ollut koko maata alhaisempi.

 

Kuvio 4. Yksinasuvien 25–34-vuotiaiden osuus yhden henkilön asuntokunnista pääkaupunkiseudulla ja koko maassa, %, vuosina 1995, 2000, 2001–2012

Lähde: Tilastokeskus, väestö- ja tulonjakotilasto.

Sekä Espoossa että Vantaalla parhaassa työiässä olevien osuus yksinasuvista asuntokunnista on suurempi kuin Helsingissä. Vantaalla osuus on korkein ja siellä miltei joka toinen yksinasuvista kuuluu ikäryhmään 35–64 vuotiaat. Vuonna 2012 heidän osuutensa oli 48 prosenttia. Espoossa osuus oli pari prosenttiyksikköä pienempi. Helsingissä asukas on 35–64 vuotias neljässä kymmenestä yhden henkilön asuntokunnasta. Kauniaisissa  osuus yksinasuvista oli alhaisin ja  suunnilleen joka kolmas yksinasuva kuului tähän ikäryhmään. Siellä osuus on myös laskenut voimakkaimmin vuoden 2000 jälkeen, vaikka muissakin kaupungeissa suuntaus on ollut laskeva.

 

Kuvio 5. Yksinasuvien 35–65-vuotiaiden osuus yhden henkilön asuntokunnista pääkaupunkiseudulla ja koko maassa, %, vuosina 1995, 2000, 2001–2012

Lähde: Tilastokeskus, väestö- ja tulonjakotilasto.

Helsingissä 25–34-vuotiaita yksinasuvia oli 31 300 ja 35–65-vuotiaita 65 000 vuonna 2012. Espoossa heitä oli 18 300 ja ensiksi mainittuun ikäryhmään kuuluvia 7 500. Vantaalla 25–34-vuotiaita yksinasujia oli 6 300 ja 35–64-vuotiaita 17 000. Kauniaisissa heitä oli 400 ja nuorempaan ikäryhmään kuuluvia 100 asuntokuntaa.

Koko maassa oli vuonna 2012 yksinasuvia 25–34-vuotiaita 152 000 sekä 443 600 yhden henkilön asuntokuntaa, joiden asukkaat olivat 35–64-vuotiaita.

 

Ikääntyneet yksinasujat – kaupunkikohtaiset osuudet samaa tasoa

 

Kuvio 6. Yksinasuvien yli 65-vuotiaiden osuus yhden henkilön asuntokunnista pääkaupunkiseudulla ja koko maassa, %, vuosina 1995, 2000, 2001–2012

Lähde: Tilastokeskus, väestö- ja tulonjakotilasto.

Koko maassa joka kolmas yksinasuva oli 65-vuotias tai sitä vanhempi vuonna 2012. Osuus on korkeampi kuin pääkaupunkiseudulla Kauniaista lukuun ottamatta. Sekä Espoossa että Vantaalla yksinasujista noin joka neljäs oli yli 65-vuotias. Helsingissä osuus oli hieman korkeampi eli 28 prosenttia. Kaikissa mainituissa kaupungeissa osuus on kasvanut loivasti vuodesta 2000 lähtien, mutta osuudet olivat lähes yhtä suuret vuonna 2012. Tosin Helsingissä osuus oli vuonna 1995 korkeampi kuin vuonna 2012. Kauniaisissa tilanne on ollut poikkeava muihin pääkaupunkiseudun kaupunkeihin verrattuna. Siellä ikääntyneiden yksinasujien osuus on ollut huomattavasti korkeampi kuin muissa kaupungeissa. Vuonna 2012 se oli miltei puolet ja 1990-luvun puolivälissä runsas kolmasosa, joten lisäys on ollut voimakkaampaa muihin kaupunkeihin verrattuna.

Vuonna 2012 koko maassa oli 367 800 yhden yli 65-vuotiaan henkilön asuntokuntaa, joista 17 prosenttia oli pääkaupunkiseudulla. Helsingissä niitä oli 41 700, Espoossa 10 600, Vantaalla 9 500 ja Kauniaisissa 500.